Hauskan vapaalumilautailun pimeä puoli

Jokainen lumilautailija on jo satoja kertoja kuullut ja lukenut turvallisuusohjeita, joiden mukaan lautailla saa vain merkityillä rinteillä, yksin ei suositella mennä mihinkään ja nostimilla ylös mentäessä pitää olla yksi jalka vapaana.

Jokainen lumilautailija on myös nähnyt videoita, kuinka maailman rohkeimmat adrenaliinia rakastavat kaverit laskevat laudoilla Alpeissa tai Andeilla ilman mitään valmisteltuja rinteitä, hissejä ja rinteen valvojia. Totta kai, jossain vaiheessa iskee ajatus lähteä itsekin kokeilemaan sitä salaperäistä ja uskallusta vaativaa freeridea…

Kylmällä Järjellä

Vaikka tekisikin mieli mennä heti helikopterilla Alppeihin ja tehdä ennätyksellisen nopea syöksylasku alas hienoilla hypyillä ja taitavilla käännöksillä, maalaisjärkeä ei saa jättää. Vapaasti seikkailevan lumilautailijan turvallisuus on vain hänestä itsestään kiinni eikä sen merkitystä saisi koskaan aliarvioida. Itseänikin nauratti siinä vaiheessa, kun kaveri ehdotti ottaa radiopuhelimet mukaan enne freeride-lähtöä, mutta asia avautui meikäläisellekin aika nopeasti eli jo muutaman tunnin kuluttua: kaveri meni edessä nopeampaa vauhtia ja minä jäin taakse puhtaan, syvän ja kevyen lumen kanssa yksin. Minulla oli tuolloin jo kokemusta vastaavasta laskemisesta, mutta tällä kertaa kaikki meni päin seinää: uskoin omiin taitoihini niin paljon, että unohdin sekä tekniikan että turvallisuuden aivan täysin ja loppujen lopuksi en huomannutkaan pientä koroketta, jonka päällä lunta oli vähän enemmän kuin muualla. Kompastuin etukantilla siihen ja lensin naama ala hurjaa nopeutta maahan. Oikea olkapää meni sijoiltaan eikä sitä millään saanut takaisin; kaverille soitto ei onnistunut, koska kännykkäkin oli oli jätetty kotiin turvaan ”ettei sille mitään satu enkä minä sitä laskiessani tarvitse”. Ei mennyt kuin noin puoli tuntia ja kaveri tuli ylhäältä meikäläistä hakemaan – ja ensiapulääkäri kulki perässä suksilla. Onneksi kyseinen paikka ei ollut liian kaukana virallisista rinteistä, joten sain nopeasti kipulääkepistoksen ja minut vietiin sairaalaan, mutta nämä puoli tuntia avuttomuuden ja uskomattoman kivun tunnetta tuskin unohtuvat enää koskaan.

Oman Rohkeuden Ja Lumen Vankina

Siitä lähtien meikäläisen asenne omaa turvallisuutta kohtaan muuttui täysin. Ei ne radiopuhelimet paljoa paina eikä ole mitään ongelmaa kiinnittää ne kypärän sisään. Alppeihin ei nyt enää ole uskallusta lähteä ilman mitään ennakoivia turvallisuustoimenpiteitä, eikä turhia lumilautailijan turvalaitteita ja -varusteita todennäköisesti ole olemassakaan. Lisäksi on olemassa sellaiset GPS-trackerit eli paikantimet, joiden avulla voi joko lähettää tai vastaanottaa signaalia kahden tai useamman henkilön välillä. Kun jäädään lumen alle, happi tahtoo loppua hyvin pian ja itsensä ulos kaivaminen on mitä todennäköisimmin hyvin vaikeaa, sillä lumivyöryn paino tekee helposti vakavampiakin vammoja lumilautailijan luihin häntä pyörittäessään.

Oman Rohkeuden Ja Lumen Vankina

Edellä mainitut trackerit myydään usein pienen lapion ja sauvan kanssa. Lapiolla kaivetaan kaveri ulos sen jälkeen, kun hänet on löydetty sondin avulla. Sondi muistuttaa teltan runkosauvoja eli se on myös teleskooppinen ja yleensä pari kolme metriä pitkä. Se työnnetään lumeen niissä paikoissa, joihin on päästy GPS-trackerin avulla, kun kaveri on jäänyt johonkin. Itse trackerilaite, joka on signaalin vastaanottotilassa, opastaa pelastajan oikealle paikalle kertomalla nuolella, mihin suuntaan pitää nyt mennä ja kuinka pitkään.Vastaavia lumilautailijan turvalaitteita ja muuta tarpeellista kamaa on markkinoilla yllin kyllin eli valinnan varaa todellakin on. Vaikka olisi kuinka kokenut laskettelija, turvallisuuden unohtaminen maksaa välillä paljon enemmän kuin jonkun aikaa kestävä kipu ja sitä seuraava sairaalakäynti sekä leikkaus: kuulemme tarinoita selviytyneiltä kavereilta, mutta kuka kertoo lumihankeen kuolleiden kavereiden tarinat? Siinäpä se. Turvallisuuden täysin unohtanut on myös täysin kadonnut.