Henkivartijan työhön kuuluu monia yllättäviä puolia

Yli 20 vuotta erilaisia julkkiksia työkseen suojellut henkivartija kertoo, millaista työ oikeasti on. Äkkiseltään varsin hohdokkaalta kuulostava työ sisältää paljon sellaista, mitä ei tule välttämättä ajatelleeksi. Henkivartija on suojannut työssään sekä muusikoita, näyttelijöitä että urheilijoita, mutta nämä asiat yhdistävät heidän kaikkien kanssa työskentelyä.

1. Päivät menevät julkkiksen aikataulun mukaan

Henkivartijan on turha kuvitella, että hän voisi millään tavoin aikataulutta omaa työpäiväänsä. Työt muokkautuvat täysin julkkiksen aikataulun mukaan. Esimerkiksi ruokatauko on silloin, julkkis haluaa syödä. Samaan pöytään vartija ei kuitenkaan yleensä istu, sillä julkkis korvanapilla varustetun henkivartijan kanssa näyttäisi liian huomiota herättävältä. Turvamiehet pyrkivät aina sulautumaan joukkoon, eli ravintolassa näyttämään tavalliselta asiakkaalta. Tämän takia he myös tilaavat ruoka-annoksen eteensä. Täysin ei tietenkään syömiseen voi keskittyä, sillä huomio täytyy pitää julkkiksessa.

2. Nopeita matkallelähtöjä

Julkkikset matkustavat paljon ja usein nopealla aikataululla, joten sama koskee heidän henkivartijoitaan. Varoitusaika matkalle lähtöön saattaa olla hyvinkin lyhyt. Tämä vaikuttaa henkivartijan omaan elämään paljonkin, sillä mitään erityisen sitovia vapaa-ajan suunnitelmia ei kannata tehdä ja parisuhteessa ollessa puolison täytyy ymmärtää työn tämä puoli. Toisaalta ammatissa pääsee näkemään maailmaa ja upeita kohteita, joissa ei muuten välttämättä tulisi käytyä ja tämä on todellinen etu.

3. Työhön liittymättömiä palveluksia

Henkivartija viettää julkkiksen kanssa väistämättä paljon aikaa ja tämä saattaa johtaa siihen, että julkkis alkaa nähdä hänet enemmän ystävänä kuin työntekijänä. Tämä ei periaatteessa haittaa, mutta liian kiltti henkivartija saattaa huomata, että hänen aiemmin tarkasti rajattuihin työtehtäviinsä kuuluu yhtäkkiä myös henkilökohtaisia palveluksia, kuten koiran ulkoiluttamista ja autokuskina toimimista. Mukavankin julkkiksen kanssa kannattaa siis opetella vetämään jonkinlaisia rajoja, tai muuten voi huomata työpäivänsä koostuvan oikeastaan kaikesta muusta kuin henkivartijalle todella kuuluvista töistä.

4. Ensiaputaidot tulevat tarpeeseen

Henkivartijan tehtäviin kuuluu toki suojella julkkista ensisijaisesti muiden ihmisten aiheuttamilta uhkilta, mutta yllättävän usein joutuukin suojaamaan häntä itseaiheutetuilta loukkaantumisilta, kuten kompastumiselta. Henkivartijan onkin syytä pitää ensiapulaukku lähellä. Toisinaan myös fanit loukkaantuvat ryysiessään väkijoukossa kohti ihailemaansa julkkista, ja vaikka heistä huolehtiminen ei henkivartijan työhön kuulukaan, täytyy tähänkin toisinaan varautua.

5. Sosiaalinen media lisää vaaratilanteita

Julkkikset ovat nykyään suuremmassa vaarassa kuin ennen, sillä sosiaalisen median ansiosta heidät on aiempaa helpompi paikallistaa. Julkkikset myös kommunikoivat fanien kanssa sosiaalisessa mediassa ja fanaattiset fanit saattavat helposti kuvitella liikoja tästä ystävyyssuhteesta. Jos julkkis esimerkiksi kertoo rakastavansa fanejaan, osan voi olla vaikea ymmärtää, että julkkis tarkoittaa heitä suurena ryhmänä eikä vain yhtä tiettyä superfania.

6. Julkkikset kompastuvat usein samoihin haasteisiin

Kun henkivartijana on toiminut yli 20 vuotta, on nähnyt jo lähes kaiken. Henkivartija kertoo, että nuoret ja uudet julkkikset tuntuvat törmäävän aina samoihin haasteisiin uudelleen ja uudelleen. Osa sekoilee liikaa ja heistä saa lukea juorulehtien otsikoista, osa taas on taitavampia julkisuuden hyödyntämisessä ja osaavat kääntää kaikenlaiset tapahtumat edukseen.

7. Julkkiksilla on usein tapana keskittyä ensisijaisesti itseensä

Henkivartija kertoo, että kaikissa hänen tapaamissaan julkkiksissa on ollut tietynlaista itsekkyyttä ja täytyykin toki olla, sillä se avulla he ovat päässeet huipulle ja heistä on tullut kuuluisia. Henkivartijan ei kuitenkaan kannata yllättyä siitä, että julkkis ei välttämättä muista henkivartijankin olevan ihminen jolla on oma elämänsä työn ulkopuolella. Henkivartijallakin saattaa nimittäin olla perhe tai sairaat vanhemmat, joiden takia aikatauluihin tulee joskus väistämättä muutoksia.