Pohjois-suomessakin kehitetään

Työturvallisuutta pyritään kehittämään koko ajan ja kaikkialla Suomessa. Pääkaupunkiseudulla hyvä käyntikohde on Ruduksen toteuttama ja ylläpitämä Turvapuisto, ja Savosta löytyy Kuopiossa toimiva Työturvallisuuden harjoitusalue. Pohjois-Suomikin osallistuu tähän turvallisuuden edistämisen kilpa-ajoon ja sinne on rakennettu paikka yksinkertaiselta nimeltään Turvapuisto Pohjois-Suomi.

Mikä Yritys Tällä Kertaa?

Turvapuisto ei ole perinteinen yritys vaan taloudellista voittoa tavoittelematon yhdistys Pohjois-Suomen Turvapuisto ry. Se on perustettu Ouluun vuonna 2014 ja on siitä lähtien ehtinyt jo kerätä suurta suosiota rakentamisen alan toimijoiden keskuudessa: yhteystyökumppanilista on pitkä ja siellä näkyy kovempiakin alan kotimaisia nimiä. Kaikki puiston tarjoamat koulutus-, kertaus- ja virkistysmahdollisuudet saa käyttöönsä liittymällä jäseneksi, mikä onnistuu oppilaitoksilta ilman jäsenmaksua.

Niin kuin Kuopiossakin, Oulussa sijaitsevassa Turvapuistossa kaikilla jäsenillä on olemassa samanlainen sopimus, joka oikeuttaa jäsenet käyttämään puistoa. Samalla periaatteella on toteutettu rastien perustaminenkin: niitä pääsee rakentamaan niin itse yksinäisenä jäsenenä kuin myös muiden jäsenten kanssa kimpassa, jos tarpeeksi kiinnostusta löytyy. Joka jäsenellä on olemassa turvapuistokouluttaja, joka koulutetaan paikan päällä jäseneksi liittymisen jälkeen ja joka toimii jatkossa turvapuiston niin sanottuna vastuuhenkilönä jäsenen pitäessä siellä koulutuksia omalle henkilökunnalleen tai oppilaitoksen tapauksessa opiskelijoilleen. Jäsenyys ei ole kuitenkaan mikään pakko puistoon pääsemiseksi: kertakorvauksella pääsee käymään puistossa niin yksityishenkilöt kuin myös yrityksetkin järjestäytyine ryhmineen.

Tekemällä Oppii

Oulun Turvapuistossa on yli kolmekymmentä eri yritysten rakentamia rasteja, ja ne liittyvät kaikenlaiseen rakentamisen turvallisuuteen. Paikalla pääsee näkemään lavastettuja tosielämän työtilanteita ja kuulemaan niihin liittyviä tarinoita niin turvallisuusjohtamisen kuin pientalorakentamisenkin raameissa. Sähköradan turvallisuudelle on myös laadittu oma kokonaisuutensa. Rakentamiseen liittyvää turvallisuusasiaa löytyy yksityishenkilöillekin, ja alueella päästään jyvälle kaikissa aihepiireissä henkilösuojaimista ja työkaluista henkilönostimiin ja nostotöihin. Turvallisuutta on käsitelty sellaisistakin näkökulmista kuten perustus- ja runkovaiheen luupin kautta ja talonrakentamisen sisävalmistusvaiheen turvallisuushaasteiden kautta.

Tekemällä Oppii

Palveluita Osaaville

Siis aivan mahtavaa, että tällaisia Turvapuistoja on olemassa. Ne eivät ole mitään museonäyttelyitä tai tylsää koulun penkillä istumista, vaan oikeaa oppimista tekemisen kautta ja kaiken lisäksi vielä hauskaa ajanvietettä. Puistossa työskentelevät turvallisuuden ammattilaiset tarjoavatkin erinomaisia palveluita kaikille puiston jäsenille ja muille halukkaille, ja ensimmäisenä palveluna mainittakoon turvapuistokierros. Se kestää kahdesta neljään tuntia ja se on tehokas paketti muistuttamaan osaajat tai opettamaan aloittelijat turvallisuuden tavoille, jotta jokaisen työpäivän jälkeen onnistuu sekä oma että kollegan paluu kotiin ehjänä ja terveenä. Jäsenyritysten turvapuistokouluttajat pääsevät varaamaan puiston käyttöönsä oman intranetin kautta, kun taas muut halukkaat voivat varata aikoja ottamalla yhteyttä Turvapuistoon sähköpostitse.

Palveluita Osaaville

Oulussa isojen rakennusurakoitsijoiden ei tarvitse viedä kaikkia työntekijöitään suorittamaan perinteisiä työturvallisuuskorttikoulutuksia saadakseen kyseiset pätevyydet ja mahdollisuudet työmaalla työskentelyyn: Turvapuistossa järjestetään mainittujen korttien lisäksi tulityökorttikoulutuksia, ensiapukursseja ja alkusammutusharjoituksia, ja aivan luonnollisesti ne jäävät paljon paremmin opiskelijoiden mieleen kuin powerpoint-esityksestä luetut kirjainrivit valokuvineen ja animaatioineen. Löytyy puistosta myös syventävä koulutusohjelma, jos yritykseen halutaan oikea turvallisuustykki ja pyritään ylläpitämään turvallisuuden edelläkävijän mainetta.Kuten kaikki muutkin Suomessa toimivat paikat, Turvapuisto tarjoaa kaikki puitteet yritystapahtuman järjestämiseen. Henkilöstön virkistyspäivän voisi itse asiassa hyvin aloittaa Turvapuiston toisella palvelulla eli työturvallisuussparrauksella, jossa käydään rakentavaa keskustelua jäsenyrityksessä toimivista työturvallisuuden käytännöistä ja niihin liittyvistä haasteista. Se on oikea brainstorm, jonka aikana kehittyy uusia ideoita kehittämään ja ylläpitämään työturvallisuutta niin omassa yrityksessä kuin koko alallakin, ja tällaisen sparrauksen jälkeen vietetty henkilöstöilta onkin aina onnistunut ja lämmin ilmapiiriltään. Turvapuisto tekee yhteistyötä ravintola Hilikun kanssa, joka pystyy järjestämään myös tarjoilut paikan päällä, joten Turvapuisto on erinomainen paikka sekä koulutus- että virkistysmielessäkin.